perjantai 4. lokakuuta 2013

81 yötä jouluun

Vaikka blogissa on viime aikoina ollut hiljaista, niin kotona on kyllä puuhailtu. Kerrankin olen keskittänyt ajatukset tulevaan jouluun ajoissa, ja meillä onkin askarreltu joulukortteja isot pinot. Pieni taka-ajatus tässä on kyllä ollut, nimittäin toiveissa olisi saada jokunen kortti myytyäkin. Mutta mukava näitä on ollut näperrellä ja onpahan itselle valmiina postitettavaa, jos kauppa ei käy. Huomasin myös, että jouluiseen tunnelmaan oli ihan mukava virittäytyä hetkeksi jo nyt, kun ei ole vielä sitä joulun alla joka suunnasta tulvivaa joululaulu/mainos/krääsä-ähkyä tai ylipäätään mitään kiirettä vielä koko joulun suhteen.

Tässä nyt kuitenkin kuva-antia osasta kortteja ja ideoita itse kullekin askartelusta innostuneelle. Kortit oli kuvaushetkellä jo pussitettu, mikä vääristää hiukan värejä ja tekee turhaa kiiltoa kuviin, pahoittelut siitä. Kuvat suurenevat klikkaamalla.






Joulupalloja. Tämä on yksinkertainen idea, mutta lopputulos minusta aika kaunis.





Leimakuvanalleja.





Pipariukkoja.




Poro ja enkeli. Tuo musta korttipohja toimi minusta aika kivasti myös joulukortissa.





Sydämiä, sydämiä <3








Joulukuuset. Maailman helpoin tehdä vaikka lasten kanssa, ja varioida voi ihan miten haluaa. Ja silti jotenkin niin ihania, kyllä yksinkertainen vaan omaan silmään on usein se kaunein vaihtoehto.






Tonttutyttöjä (leimakuvalla).





Lumiukot vähän eri tavalla toteutettuna.










Neiti viisi vee innostui piirtämään myös jouluaiheisen kuvan. Miten sitä itse aina hämmästyykin, mitä kaikkea oma lapsi jo osaa, ainakin piirustustaidossa taidan jo armotta jäädä toiseksi... Kuva on tehty ilman poron mallia.

2 kommenttia:

  1. Ihania uniikkeja kortteja, oletpa ainakin hyvissä ajoin liikenteessä, kunpa ittekki osais psyykata ittensä jouluasioihin ajoissa, tahtoo van olla, että elän niin hetkessä, etten osaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kertaa minäkin oli näin hyvissä ajoin, yleensä viime tipassa olen kiikuttanut sitä postin punaista kuorta postiin ja välillä siitäkin myöhästynyt :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin käynnistäsi!